Kävelimme Saint-Michel'liin söpöjä pikkukujia pitkin. Näimme matkalla paljon pieniä putiikkeja ja taidegallerioita. Akseli vaihtoi eilen ostamansa rubiikinkuution uuteen siellä eilisessä pelikaupassa. Ostimme metrolle päiväliput ja suuntasimme metrotunneleita pitkin oopperan, La Fayetten ja Hard Rock Cafén suuntaan. Meidän metrot olivat ihan täynnä ja piti tarkkaan katsoa että kaikki pysyivät yhdessä siinä ihmismassassa. Hard Rockissa oli valtavasti porukkaa joten emme jääneet sinne syömään mutta saimme Antonin kanssa paidat. Menimme lounaalle ihanaan paikallistyyppiseen ravintolaan. Sielläkin oli aika täyttä. Kaikki tilasivat erilaisia (minä: canard confis) annoksia ja äiti, Niina ja minä vähän vaihtelimme. Akselille ei maistunut oikein mikään ja hän ei ollut ollenkaan oma itsensä. Tosi harmi tulla kipeäksi just Pariisissa.
Otimme metron Grands Boulevards'ista ja menimme riemukaarelle. Sää ei ollut kovin heppoinen mutta nautimme kuitenkin kaikksta nähtävyyksistä. Kävelimme Champs-Élysées'tä pitkin ja sitten joulumarkkinoille. Pysähtelimme siellä täällä aina välillä ja Anton ja minä ostimme vihdoin haaveilimamme suklaavohvelit, jotka olivat muuten aika muhkeat, mutta herkulliset ja lämmittivät kivasti. Äiti osti minulle ihanan ja pehmeän muodonmuuttohuivin. Se on oranssi ja lohenpunainen ja siitä saa pipon, kaulurin, schaalin, hupun, lantiolämmittimen, huivin... Annoin myöhemmin sille nimeksi Élysée 😄
Kävelimme asunnolle Le Louvren kautta, joten olemme nyt nähneet senkin. Ostimme päivällisen, pastaannokset ja quichet, mukaan ja lämmitimme ne illalla. Akseli meni suoraan nukkumaan asunnolle saavuttuamme ja Anton nukahti melkein heti ruoan jälkeen eikä kello ollut edes vielä paljoa. Kävin äitin kanssa illalla kaupassa m.m. ostamassa maitoa ja minulle iltapalaa. Niina, äiti ja minä kukkusimme kuitenkin vielä jonkin aikaa. Juttelimme ja aloimme jo pakkaamaan.
Oli ihana mennä vielä viimeisen yön äitin viereen nukkumaan ja tuntea läheisyyttä ja turvallisuutta.
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar