torsdag 23 april 2015

23.4 - Aika alkaa käydä loppuun

Tänä aamuna hoidin viimeisen kerran minulle kuuluvat siivoustehtävät. Kotisiivooja, Madame Cathry, sanoi hyvästellessämme että on tavannut talon entisiä au paireja ja että olen mukava henkilö. Järjestelin hiukan ja menin sitten hakemaan tyttöjä.

Alice alkoi heti voivottelevaan että lähden parin päivän kuluttua. Halasimme kauan ja selitin ettei ajatella asiaa niin. Minä tulen varmasti takaisin käymään jossain vaiheessa. Sillä välin kun lämmitin Raviolieja ja eilisiä lihapullia, tytöt keinuivat pihalla. Céline tuli pikana käymään kotona, koska hänellä oli kiné käynti. Tyttöjen kanssa kuuntelimme Louanen biisejä, Je vole ja Avenir. Yritimme opetella biisien saanoja ulkoa. 

Kävelimme rauhassa käsi kädessä takaisin kouluun. Tytöt sanoivat monia kertoja että odottavat loman alkua mutteivät halua että lähden. Yksi mukava rouva, jonka kanssa olen jutellut usein koululla, tuli hyvästelemään, antoi suukon ja taputteli poskiani. Niin epäsuomalaista käytöstä ihmisille, joita ei oikein tunne. Pidän kovasti tästä ranskalaisesta läheisyydestä.

Iltapäiväksi olin sopinut näkemäni Jonathanin (Englanti). Tapasimme kirkon edessä kl. 2. Kävimme yhdessä leipomolla ja minä ostin jotain herkkuja, palan raparperipiirakkaa ja tryffelileivosksen, ns. tuliaiseksi. Menimme sitten hänen ja hänen poikaystävänsä asunnolle teelle. Julian, Jonathanin kumppani, ei ollut kotona, vaan töissä. Heidän luonaan oli myös kaksi kissaa. Yksi niistä, Gobelina, on musta pitkäkarvainen ja muistutti kovasti Oskua. Istuimme heidän pienellä takapihalla auringossa. Ihmettelimme minne nämä kahdeksan kuukautta ovat hujahtaneet. Vaikka asumme samassa kylässä, emme ole saaneet aikaiseksi tavata enemmän.

Haettuani tytöt sää oli aurinkoinen ja lämpötila lähes 18 *C. Pidimme goûter picnicin pihalla ja leikimme ravintolaa. Clé kyseli suklaasta, jota olimme kerran maistaneet yhdessä kaupassa, jonka ehdottomasti halusin ostaa jossain vaiheessa. Olin kokonaan unohtanut mutta lupasin että jos löydän sen määräty suklaan, maistamme sitä vielä kaikki yhdessä. Elikkä huomenna tai sitten ei ollenkaan. Pian tuli myös Martin kotiin.

Clé halusi näyttää kirjen, jonka hän oli kirjoittanut. Se oli aivan ihana ja aloimme tyttöjen kanssa kaikki kolme itkeä.

Teimme hiukan stretchingiä ja harjoittelilme spagaattia, jonka Clé jo melkein osaa. Clé meni ekana kylpyyn ja keksi jonkun hauskan leikin joten Alicekin halusi mennä samaan aikaan. Annoin tämän kerran luvan ja kuten arvasin tulos oli aikamoinen sekabordelli. Martin pyysi minua tarkastamaan hänen ranskanläksyjään. Alussa en olisi osannut auttaa häntä ranskanläksyjen kanssa ja nyt huomasin jopa joitakin kirjoitusvirheitä. Vähän sekoilun jälkeen sain tytöt pois kylvystä. Pelasin Martinin kanssa pingistä kunnes Céline ja Anthony tulivat hiukan yleistä myöhemmin kotiin.

Lähdin niin nopeasti kuin mahdollista Lilleen Marekin luo. Hän oli kutsunut minut illalliselle heille ja olin jo myöhässä mutta hän tiesi että olen riippuvainen vanhempien kotiintuloajasta. Matkalla oli jonkun verran liikennettä. Parkkeerasin Beaux Arts:in lähistölle, josta ei ollut pitkä matka Marekin ja Philippen luo.

Marek (Puola) tuli ovelle vastaan. Paikalla olivat myös hänen kumppaninsa, Philippe (Ranska), ja Philippen veljentytär, Lorance. Marek oli taas kerran valmistanut tosi hienon ruoan. Alkuruoaksi hän tarjoili jokaiselle nätin lautasellisen tomaattikeittoa. Pääruoaksi oli jännä kanawokki ja jälkkäriksi mansikoita ja mintunlehtiä. Istuimme kauan ja keskustelimme keikenlaista. Kiva juttu että Marek kutsui minut vaikka olen muita nuorempi enkä yhtä varakas kuin he.

Kaikki olivat menossa aikaisin töihin huomenna ja kymmenen aikaan Lorance ja minä lähdimme. Marek antoi minulle läksiäiseksi nätin pussukallisen alueelle tyypillisiä herkkuja kotiin vietäväksi. Onneksi olin ostanut hänelle suklaata ja kirjoittanut kirjeen tuliaiseksi ja hyvästelyksi. Annoimme monta kertaa poski bisous (suukko). Marekia tulee ikävä. Hän on erikoinen tuttavuus ja mallina olemista kokeilu oli aika jännä elämys, jota en koskaan olisi uskonut minusta.

Palatssani takaisin autolle tarkenin ihan pikkutakissa. Ilta oli lämmin. Löysin täydellisesti ulos kaupungista sellaisesta suunnasta, josta en ollut koskaan ajanut. Olin itsekseni aika ylpeä.
Ruksasin taas äidin lähettämää syntymäpäiväkorttiani / "aamukampaa". Aika täällä alkaa käydä vähiin. Tunteeni ovat aika sekavat. Olen iloinen palata kotiin mutta en pidä hyvästelyistä. Uskon kuitenkin että aina kun ovi sulkeutuu, uusi aukeaa.

En ole nähnyt Malouta pariin päivään. Toivottavasti hänelle ei ole sattunut mitään.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar